Porokoiran pentuja Ylikiimingissä

06.10.2018

5.10 syntyi Kiiminkiin kasvattinartulleni Suopunkitytön Poroparkki "Piiku" 10 ihanaa pentua joista 3 narttua ja 7 urosta. Pentujen isä on Tinttaraisen Vilipertti "Pertti"

https://jalostus.kennelliitto.fi/frmSukutaulu.aspx?RekNoI=FI50096/13&ReknoE=FI55312/15

Piiku on kolmevuotias parkinvärinen hienoluontoinen koira joka toimii paimennustyössä poroilla. Olen saanut pennusta saakka seurata Piikun kehittymistä paimennustyössä sekä lampailla että poroilla ja olen vakuuttunut sen taidoista työssään. Piiku on luonteeltaan tasapainoinen ja terve ja näillä samoilla sanoilla voisin kuvailla myös sen ulkomuotoa, jota ei voi ohittaa vaikkakin kyse olisi enempi työkoirasta koska työkoira sitä tervettä ulkomuotoa tarvitseekin että pystyy toimimaan nykyaikaisessa paimennustyössä jossa koneitten ja laitteiden kanssa porokoirankin pitää olla sinut. Piiku toimii niin mönkijässä kuin kelkassa ja haukkuu käskystä tai kun hokaa itse tarvitsevansa työssä tätä porokoiran tärkeää työkalua. Piiku on sopivalla tavalla nöyrä ohjattava ja pystyy myös omatoimisesti työskentelemään kauempanakin isännästään. Piikun isä on ollut toimiva työkoira porohommissa ja Piikun velipoika Stytön Kuningasporo "Messi" on työkoirana Paistunturin palkisessa. Piikun sisko Stytön Poromartta työskentelee poropaimenena Jääskön palkisessa. Piikun takaa löytyy erinomaisia paimennustyössä käytettäviä koiria usean sukupolven takaa. 

Piikulla on B/B lonkat, 0/0 kyynärät ja terveiksi tarkatut silmät

Piiku on menestynyt hyvin myös näyttelyissä 2 Sertiä

Pentueen isäkoira Pertti paimentaa harrastusmielessä lampaita ja poroja. Pertti on pienehkö rakenteeltaan vankka ja hyväluustoinen. Pertillä on erinomainen luonne ja ihminen on sille kaikkikaikessa. Luonteesta löytyy sopivasti itsenäisyyttä ja miellyttämishalua jotka ovat tärkeitä paimenkoiran ominaisuuksia. Pertin omistajat toteavat Pertistä että se ei ole mikään lapanen..semmonen pikku Äijä.

Pertillä on B/B lonkat, 0/0 kyynärät ja terveiksi tarkatut silmät. Luonnetestistä 123 pistettä. Näyttelystä varaSerti.

Suosittelen näitä pentuja työ ja harrastuskoiraa etsivälle. Porokoira on ihmisen koira ja se on perhekoira joka viihtyy siellä missä sen ihmiset menevät ja ovat.

Pentuja voi tiedustella Piikun omistajalta ja pentueen kasvattajalta

Juha Parkkinen 040-1389488

piiku_ja_pertti.jpgpiikun_pennut.jpg